Keskiviikkona 2.10.2013 kohtasivat toiseen kertaan tällä
kaudella HIFK ja Blues. Ottelu pelattiin jälleen HIFK:n kotihallissa. Peli päättyi
5-4 HIFK:lle.
Toisen erän alussa, IFK:n 2-0 maalin jälkeen, peli
vihelletään poikki HIFK:n paitsion jälkeen. Samalla HIFK:n Arttu Luttinen ehtii
laukaista kiekon kohti Blues-maalia. Blues-puolustaja Joonas Valkonen sitoo
saman tien Luttisen niskalenkkiin. Luttinen vastaa pudottamalla hanskat. Valkoselle
jää toinen hanska käteen ja Luttiselta putoaa kypärä. Tappelun edetessä
Luttinen roikkuu Valkosen kypärän visiirissä kiinni. Valkonen saa itse
riisuttua kypäränsä, mutta saa samalla paitansa vedettyä pään yli. Luttinen saa
vietyä Valkosen jään pintaan ja linjatuomarit tulevat väliin päättämään
tappelun. Valkonen haki enemmän iskuja, mutta voimakkaasta sitomisesta johtuen
kovia lyöntejä ei nähdä. Molemmille tuomittiin 5 minuuttia väkivaltaisuudesta
ja pelirangaistus.
Rehti pelitilannetappelu, joka lopulta sytytti Bluesin
peliin. 2-0 tappioasemassa ollut Blues tasoitti pelin kahden minuutin sisällä
tappelun jälkeen ja meni jo 2-3 johtoon toisessa erässä.
Hanskat pois!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti